harrihaavisto

Antakaa meidän ryypätä!

Voi hyvä Jumala millainen vastustus Päivi Räsäsen ehdotusta ravintoloiden aukioloaikojen lyhentämisestä on kohdannut! Ovatko kansan syvät rivit todella näin syvältä? Viime viikolla ehdoteltiin hallituksen suunnalta lääkkeiden Kela-korvausten alentamista ja tämä ei saanut aikaiseksi mitään huomattavaa vastarintaa kansan keskuudessa. Tällä viikolla hallitus sopi konkurssikypsän Kreikan takaamisesta miljardeilla euroilla, eikä tämäkään saanut kansaa kapinajalalle. Mutta kun aletaan puuttua suomalaisten perusarvoihin; eli viinan juomiseen, niin jo yltyy kiljunta! Herätkää nyt hyvät ihmiset- kuinka monen ihmisen elämä menee raiteiltaan jos kapakka sulkeutuu paria tuntia aikaisemmin? Jos viikonloput kuluvat ravintoloissa aamuneljään nestehoitoa nauttiessa, niin varmasti olisi silloin peiliinkatsomisen paikka...Ja kenellä enää on edes varaa näillä hinnoilla istua kapakassa tuntikausia tarjoilusta nauttimassa? Kun valomerkki tulisi aikaisemmin, niin silloin saattaisi jäädä vielä rahaa ruokaankin eikä kaikki eurot menisi kurkusta alas...

Toki ymmärrän ravintolahenkilökunnan huolen työpaikkojen menetyksestä. Toisaalta ravintoloihin alkaisi tulla asiakkaita aikaisemmin ja niiden aukioloaikaa voisi venyttää alkupäästä. Varmasti henkilökunnallekin olisi mukavampaa päästä aikaisemmin kotiin eikä vasta aamun sarastaessa. Nuorison bailaamisvietin vielä ymmärrän, mutta kyllä yli kolmekymppinen juhlija tai ravintolan työntekijä varmasti painaa päänsä mieluummin tyynyyn jo aamukolmelta eikä vasta aamuviideltä. Poliisit ja sairaanhoitohenkilökuntakin saisi rauhallisemmat aamuyön tunnit jos känniläiset olisivat kadonneet kaduilta reilusti ennen kukonlaulua. 

Toivotan ministeri Räsäselle paksua nahkaa ja menestystä kansakunnan alkoholitottumusten kyseenalaistamisessa! Keskustelua hän ainakin sai aikaan ja sekin on hyvä alku alkoholihaittojen vähentämistä mietittäessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän Matias kuva

Et taida ymmärtää: Emme halua holhousta vaan vapautta!

Käyttäjän mikkonummelin kuva

Joillekin suomalaisille on iskostunut sellainen käsitys, että oman maamme pitäisi olla holhousyhteiskunta, jossa kenelläkään ei saisi olla hauskaa, puhumattakaan vastuusta itsestään. Ikään kuin maamme olisi joku katumusharjoituspaikka sen jälkeen, kun on käyty Virossa, Saksassa tai tropiikin etelänlomilla ja "vapauduttu" niin päihteellisesti kuin ehkä seksuaalisestikin. Meidän pitäisi kuitenkin osata elää ihmisiksi omassa maassamme tai muuallakin vaikka isot viinipullotkin maksaisivat ruokakaupoissa euron kappaleelta, viinaa saisi ympäri vuorokauden tai erotiikkabaari olisi naapurissa.

Käyttäjän uskap kuva

Aukiolorajat voivat aiheuttaa myös sen ongelman, että on "pakko" olla pilkkuun asti. Jos rajoja asetetaan, on Räsäsen ehdotus hyvä.

Jos taas annetaan kokonaisvaltainen vapaus, siis kaikille tomijoille siitä, miten kauan anniskelua jatketaan tai alkoholijuomia myyddään, poistuu tämä "pakko" myös mahdollisesti ja ihmiset menevät omia aikojaan nukkumaan jne. eivätkä kokoonnu tappelemaan juuri ns. sulkemisaikaan.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Pakko ei ole olla pilkkuun asti, pakko ei ole edes mennä ravintolaan, eikä pakko ole varsinkaan tapella. Minua ärsyttää se, että aina liitetään ravintolat ja tappelu yhteen.

Onko se nyt niin, että jos Räsänen on kapakassa kello neljään, niin hänelle tulee vastustamaton halu tintata jotain päin näköä?

Käyttäjän uskap kuva

No aivan sama mitä liitetään yhteen. Ravintolat (pilkku) - tappelut, huumeet - rikollisuus, maksulliset naiset - ihmiskauppa jne.

Kuitenkin on niin, että voidaan riittävällä tödennäköisyydellä mahdollisesti osoittaa, että ravintoloiden edessä pilkun aikoihin ja niinä aikoina sekä siitä edelleen nakkikioskijonoissa on rauhattomampaa kuin muina aikoina. Oliko siinä jotain pahaa?

Niin kuin kirjoitin, JOS HALUTAAN RAJOITUKSIA RÄSÄSEN EHDOTUS ON HYVÄ. TOISAALTA ONGELMA VOI POISTUA MYÖS JOS KAIKKI ALKOHOLINMYYNTIRAJOITUKSET POISTETAAN NÄILTÄ OSIN.

Käyttäjän henry kuva

Elkää ny' pojat - Katainen kompastui kukkaruukkuun ja onhan noita laastarimiehiä ollut ennenkin.
Ja yhdelle tuli polvikin kipeäksi vaikkei juo yhtään - ja kuitenkin muisti meni.

Tottakai Räsäsen täti on huolissaan. Koko homma tarvitsee komitean!
Näin on aina toimittu ja näin tulee aina toimia.
Komitea pystyyn ja ratkaisu syntyy alle vuosikymmenen.

Henry

Käyttäjän jormanordlin kuva

Ehkä kyse on siitä, että lääkekorvausten heikentäminen kirpaisee kovasti vaan pientä osaa koko väestöstä, sen takia metelikin oli siinä kohtaa vaimeampaa. Baarien aukiolon rajoittaminen taas koskee reilusti suurinta osaa väestöstä. Silloin lähtee isompi ääni. Sinänsä minä kannatan täysin vapaata aukioloa.

Käyttäjän gagarin kuva

Umpipöhkö kirjoitus!

Jos joku haluaa lähteä ravintolasta aikaisemmin kotiin, niin ei sitä mikään estä. Eikä tällä ohjeistuksella sulkemisajoista ole mitään korrelaatiota "ryyppäämisen" määrään - semminkin, kun on osoitettavissa, että alkoholin kokonaiskulutuksesta yhä pienempi osa juodaan ravintoloissa.

Siinä mielessä olet oikeassa, että tällainen polemiikki on tyypillistä juuri Suomessa. Se johtuu siitä, että vain Suomessa joku esittää moisia holhoavia esityksiä. Sanopa yksikin syy miksi emme voisi ottaa mallia muiden euromaiden lainsäädännöstä; Virosta, Saksasta, Hollannista ...?

Ai niin, mutta sinähän oletkin vasuri, no hehän haluavat kontrolloida jokaista yksilöä kehdosta hautaan mahdollisimman tiukasti.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Juha Kuikka (vrt. Esa Kärnän teksti "J. Gagarin" alias Juha Kuikka),

vasuriuden ja kontrollin yhdistäminen kertoo lähinnä omasta, vinosta asenteestasi.

Olepas kiltti poika ja lue, miten fiksusti Henry Björklid kirjoittaa. Opiksi ja ojennukseksi, Henry muuten on vasemmalla.

Luepa kilttinä poikana myös Pasi Kortesuon realistiset kaksi kommenttia.

Jookos, Juha.

Yksi syy juoda muuten on elämän kurjuus. Sitä kurjuutta taas lisäävät oikeistolaiset ja oikeistolainen politiikka, jolla halutaan lisää jakoa A- ja B-luokan kansalaisiin: lisää tuloeroja, lisää yksityistämistä, palveluiden alasajoa, tasaveroja, käytännössä kaikki etuoikeuksia niille, joilla jo on. Ja kas, juominen senkun lisääntyy. Oikeistolainen, katse peiliin, mars.

Käyttäjän sinenmaa kuva

Suosittelen lämpimästä ja uudistan tukeni Räsäselle.

Ryypätkäämme silloin kun on ryypyn aika, tulee hetki sellainenkin ettei ryyppy maita. Koko kansa yhteistuumin ei 1 viikon aikana avaa ALKO:n ovea, kuinkas ministeri sen verovajeen paikkaisi, taitais tulla Räksylle suru puseroon ja jos ei tehoa, niin otetaan uusiksi, näin lahjoittaen ministerille valkoisen viikon.
Tämänkaltainen ostoboikotti seljättää minkä ministerin tahansa!

Käyttäjän seppohilden kuva

Alan miehiä ei loppupään rajoitukset haittaa, niille tärkeintä on se, ettei aloitusaikoja myöhennetä kello 09 aamusta. Esim.lauantaina keskustassakin moni kapakka avaa ovensa vasta 11-13. Se on janoiselle kova paikka.

Käyttäjän saarinenj kuva

Ei kait se siitä ole kiini ettet saisi ryypätä,kysymys on siitä että kun kuntosi pettää,niin sitten alkaa itkeminen miksei kukaan auta.?
Alkoholi on aine jota ihminen ei tarvitse, itsekkin olen ollut raittiuslinjalla, yli 30 vuotta,eikä se alkoholin käyttämättömyys ole mitenkään häiritsevä tekijä eikä haitallinen, päinvastoin elämää on paljon mukavampi katsella selvinpäin, kun kännissä.

Käyttäjän Json kuva

Näin juuri. Itse kannattaisin anniskelun kellonaikoihin sidottujen rajoitusten poistamista kokonaan. Mutta. Jos juomingeille on pakko olla jokin aikaraja, niin tuo neljältä lopettaminen on ehkä huonoin mahdollinen. Jos alkoholin nauttiminen tapahtuisi samaan aikaan kuin muukin elämänmeno, olisi kyllä monella tavalla helpompaa. Rajan siirtäminen parilla tunnilla taaksepäin tai eteenpäin olisi ihan hyvä toimenpide.

Käyttäjän jannehiltunen kuva

Yhteiskuntaamme osuvaa sanoitusta: Kotiteollisuus-Minä olen,
http://www.youtube.com/watch?v=sf5LCGnt0kw

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja